sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kaunis Blankenese

Hampurin yksi kauneimmista kaupunginosista lienee Blankenese, entinen kalastajakylä Altonan alueella. Kävelimme siellä aurinkoisena marraskuun päivänä ihaillen idyllisiä pikkukujia, jyrkkiin rinteisiin rakennettuja somia pikku taloja ja rakennusten välistä kimaltelevaa Elbeä.








 Ja tässä Blankeneseen ihastunut bloggari, joka tahtoisi muuttaa kyläseen vaikka heti:

tiistai 9. joulukuuta 2014

Makuuhuone on valmis!

Tai ainakin lähes valmis.
Paljon on kuitenkin syksyn mittaan tapahtunut. Sänky vaihdettiin uuteen, allergiaystävällisempään versioon integroituine laatikoineen. Veli pistäytyi kylässä ja porasi seinään restauroimansa 50-luvun hyllyn ja toi pitkäaikaislainaan vuosia ihailemani Domus-tuolin. Lattialle ostin pienen maton lämpöä tuomaan ja viime sunnuntaina maalasin seinän siskon kanssa.
 Seinämaaliksi valikoitui jo tutuksi tulleen Country Frenchin Helmi. Sävy on kaunis utuisen harmaa, juuri sopivan rauhoittava makuuhuoneeseen. Pinta jäi kivan eläväksi ja edelleen hehkutan sitä, ettei maali haissut missään vaiheessa oikeastaan millekään ja kuivui kosketukselle parissa tunnissa. 


 Hylly on kerrassaan kaunis. On se veli vaan taitava!
 Domus kaipaa pientä hiomista ja lakkausta, mutta toisaalta ajan patina on sekin kaunista. Tämä tuoli oli alunperin lapsuudenkodissani, josta merkkinä joku meistä sisaruksista on pienenä piirtänyt toiseen käsinojista. 
Makuuhuone on nyt siisti, järjestyksessä ja ennenkaikkea tunnelmaltaan rauhallinen. Sängyn yläpuolelle olin suunnitellut laittavani tauluhyllyn, mutta sittemmin olen harkinnut ryijyn tekemistä. En tiedä mitä projektista tulee, mutta ajattelin silti kokeilla, osaisinko. Eli ei tämä makuuhuoneen sisustus ole valmis vieläkään.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kummitytölle

Kummityttöni vietti hiljattain syntymäpäiviään ja toivoi pipoa. Tartuin mieluusti puikkoihin ja pipon lisäksi tein myös lapaset, neitosen lempiväreissä tietenkin:
Molempien ohjeet vetäisin ihan hatusta ja etenkin pipoon ihastuin itsekin siinä määrin, että tällä hetkellä puikoilla on tulossa samantapainen ihan omaan käyttöön. Toivottavasti pipo ja lapaset ovat kummitytön mieleen!

Vintage & Rags, Hamburg

Piipahdin Saksassa minilomalla ja ensimmäiset pari päivää vierähti Hampurissa. Saksan toiseksi suurimmassa kaupungissa on luonnollisesti paljon lemppareitani eli erilaisia vintagekauppoja, joista tämän hetken suosikkini on Vintage & Rags. Kahdessa kerroksessa on valtava valikoima aitoa vintagea sekä erikoisia second hand-löytöjä, 50-luvun prom dressistä ihanan kamalaan Dallas-tyyliseen hörhelömekkoon. Miesten osasto on ilahduttavan laaja. Asustevalikoima on tutustumisen arvoinen ja liikkeessä kannattaa pyörähtää jo vaikka vain villin sisustuksen takia. Hinnat ovat hampurilaisittain edullisia ja puodissa on myös usein erikoistarjouksia.



Niin ja se osoite: Kurze Mühre 6 (ihan lähellä päärautatieasemaa ja pääostoskatu Mönckebergstrassea).

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Siksak-pöksyt!

Bongasin Lämmin Ilo-blogista aivan ihanan villahousujen ohjeen, jota oli tietysti heti päästävä kokeilemaan, varsinkin kun serkkuni pikkutytär oli villapöksyjen tarpeessa. Väkersin pöksyt Dropsin Baby Merino-langasta koolle 98, joten vähän piti justeerata alkuperäistä ohjetta. 
Tällaiset niistä sitten tuli:



Villahousuista tuli hirmu kivat ja takuulla superlämpimät!
Suurkiitos ihanasta ohjeesta Venlalle!

tiistai 4. marraskuuta 2014

Marraskuun iltana

Illat ovat mustia ja märkiä. Ulos ei tee mieli huvikseen lähteä, juoksulenkeilläkään ei ole viitsinyt fiilistellä yhtään ylimääräistä kiepsausta. Teekuppi ja villasukat, kotisohva ja sylissä kehräävä kissa (tai kaksi!) houkuttelevat hyvissä ajoin paluumatkalle.
Kiikkutuoli, mehevät satsumat ja klementiinit ynnä hyvä kirja tai sisustuslehti rentouttavat, kun sade piiskaa ikkunoita. Iloa tuo myös vastamaalattu ruokailuvälikön seinä, joka rauhoittaa pienen kotimme ilmettä ja yhdistettynä tummaan kerniliinaan tekee tilasta jopa hieman luolamaisen. Keväämmällä joutunen hankkimaan vaaleamman kernin kun aurinko tekee paluun keskuuteemme, mutta siihen saakka näin on hyvä.
 Seinästä tuli maalin kuivuttua (joka itse asiassa kävi parissa tunnissa) todella kaunis. Väri vaihtelee betoninharmaasta tummaan hiilensävyyn ja peitti vanhan punaisen erinomaisesti ilman pohjakäsittelyä. Suosittelen kokeilemaan Country Frenchia! Merkin hillityn pastelliselta värikartalta löytyy monta kutkuttavaa vaihtoehtoa, ja haaveilenkin jo yhden seinän maalaamisesta makuuhuoneessakin. Ehkä jollakin haaleanharmaalla sävyllä. Tai hennon vaaleankeltaisella. 


maanantai 3. marraskuuta 2014

Kaksi täydellistä laukkua

Tänä syksynä on tullut heitettyä useampia pikkureissuja, ja kaksi seuraavaa kaveria ovat olleet ihan lyömättömiä matkakumppaneita:
Marimekon Matkuri-kassin sain tovi sitten aikaistettuna joululahjana ja se onkin palvellut hyvin viikonloppureissuilla - sinne kun mahtuu kaikki olennainen bilekorkkareista ja pitsimekosta treenivaatteisiin ja kosmetiikkaan. Sekaan sujahtaa helposti järkkäri tykötarpeineen ynnä jättimäinen villahuivi, jota ilman en poistu kotoa. Kassi on tosi napakka ja istuu käteen erinomaisesti. Plussaa alas taitettavasta yläosasta, joka tulee tarpeekseen kun kipitän kaupungille ostoksille kassi olkapäällä keikkuen.

Toinen paikkansa lunastanut kassi-ihanuus on Marimekkoa tämäkin, nimeltään Toimi. Toimi nielaisee mukisematta jopa läppärin jättäen tilaa muillekin tavaroille. Taskuja on tarjolla kätevän paljon, nykyään lompakkoa ja puhelinta ei tarvitse etsiskellä tuntikausia laukun uumenista, vaan yläosan näppärä vetoketjutasku on riittävän suuri molemmille mutta sopivan pieni jotta ne ovat mukavasti käden ulottuvilla. 

Aiemmin tapanani oli roudata ties kuinka montaa kassia ja nyssäkkää tai vaihtoehtoisesti sulloa kaikki tavarani rinkkaan ja kiristellä se sitten hihnoilla inhimillisen kokoiseksi. Tänä syksynä olen matkannut elegantisti vain nämä kaksi eleetöntä laukkua följyssäni, ja hyvin tyytyväisenä. Pisteet molemmille bägeille irtoaa myös monikäyttöisyydestä, etenkin Toimi on erittäin toimiva myös arkioloissa. 

Bueno.

Kuvat Marimekko.