Meillä ei alakerran isossa olohuoneessa ole telkkaria ollenkaan, vaan se on pyhitetty seurustelulle, musiikin kuuntelulle ja lukemiselle. Yläkerran aula toimii tv-huoneena ja arkisempana oleskelutilana sekä mun lempparineulomispaikkana. Puikkojenkilistysnurkkaan piti saada vähän lisävaloa ja päädyttiin sitten ripustamaan verhotankoon Happy Lights -sarja.
Olin ajatellut alunperin kokovalkoista valosarjaa, mutta liikkeessä yhä enemmän alkoi viehättää setti, jossa oli mukana myös muutama hopeanharmaa pallo. Sellainen lähti sitten kassan kautta mukaan ja kotiin päästyäni olin tyytyväinen valintaani: harmaa saa kauniin valaisimen nousemaan kivasti esiin silloinkin kun valot ovat sammutettuina.
Tv-huoneen itämainen matto on vintagea 1960-luvulta ja kulkeutunut suvussa ensin vanhemmilleni ja nyt minulle. Matto oli 90-luvulla lapsuudenkodissani olohuoneen mattona ja muistona niiltä ajoilta löysin kirkkaanpinkin kynsilakkatahran - mitä luultavimmin minun tai siskoni jäljiltä, meillä kun oli tapana istua pehmeällä matolla katselemassa telkkaria ja huoltamassa kynsiä pyyhkeen päällä. Nähtävästi pyyhe ei sitten jollakin kertaa riittänyt maton suojaksi...
Nahkasohva on mahtava kirpparilöytö: kotimainen, käyttämätön Laulumaan sohva irtosi SPR-kirppikseltä 200 eurolla. Tyynyjen välissä ei ollut edes leivänmuruja pölystä puhumattakaan ja nahka tuoksui niinkuin uudella nahalla on tapana. Tarkistimme valmistajan verkkosivut ja kyseinen malli on edelleen myynnissä, moninkertaisella hinnalla tosin.
Nyt kelpaa neuloa nurkassa iltojen pimentyessä. Kynttilätkin on kaivettu jälleen esiin, elokuun iltahämärässä on tunnelmaa!