lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivälahja

Useimmat naiset saavat kai miehiltään naistenpäivänä kukkia. Minä sain lankoja :) Olin tosin itse mukana valitsemassa. Näistä syntynee keveä tuubihuivi jota olen kaavaillut mustan nahkatakkini kanssa pidettäväksi. 

Hyvää naistenpäivän jatkoa, ystävät!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Sohvatyynyprojekti etenee

Inspiroiduin Piipadoon naisten kauniista DIY-sohvatyynyistä siinä määrin, että marssin itsekin hakemaan Semilla Grossoa. Väriksi valitsin harmaaseen vivahtavan vaaleanpunaisen ja ryhdyin hommiin.
 Lopputulos näyttää tältä:
 Loin 60 aloitussilmukkaa koon 5 puikoille ja sovelsin Piipadoon kolmiotyynyn ohjeesta siksak-kuvion:
Tyynyn kooksi tuli n. 35x35, juuri sopiva.

Kevätaurinko paistoi tänä aamuna niin kauniisti, että kerrankin sain vanhalla kameransohlollani aikaiseksi kuvia, joissa väritkin ovat presiis samat kuin luonnossakin.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Reissuvaatteet

Yleensä matkalle lähtiessäni pakkaan mukaan ihan hirveästi vaatteita ja lopulta kanniskelen joko rinkkaa tai useaa pienempää kassia. Tietenkään en käytä koko repertuaarista kuin maksimissaan viittätoista prosenttia koko reissun aikana.
Mutta:
Kerrankin otin matkaani aika vähän vaatteita - olimmehan Tallinnassa vain muutaman päivän - ja pärjäsin niukalla valikoimallani paremmin kuin hyvin. Johtoajatuksena oli sulloa reppuun rentoja ja hyvin yhdisteltäviä vaatteita ja mukavat kengät. Vähän fiinimpään menoon varasin mukaan Filippa K:n väljälinjaisen trikoomekon ja korkeakantaiset nilkkurit.
Heti ensimmäisinä tunteina kiersimme naisporukalla hotellia lähimpänä olevat vaatekaupat ja Pull&Bearista löytyivät maailman ihanimmat farkut. Malli sopi minulle kuin nakutettu, väri oli just mieleeni ja pieni risaisuus tietenkin ikuiselle rokkitytölle plussaa. Hintakin oli alennuksessa vain vaivaiset 15 euroa. Farkut jämähtivät samantien ylle koko loppureissuksi, baarikierroksellekin vaihdoin yläosan hieman glamoröösimpään ja jalkaan korot.
Pääasiassa mentiin näillä (mukavaa, lämmintä ja helppoa):

Paksu villapipo Filippa K, lenkkihuivi omatekemä, villatakki ChillNorway, teepparit vaihdellen välillä Tiger of Sweden, Ralph Lauren ja Filippa K, farkut Pull&Bear, laukku NoaNoa, bootsit Mentor. Takki on H&M:stä ja tämän leudon talven käytetyin.

Tyylikkäin mahdollinen matkagarderoobini tuskin oli, pisteenä iin päällä lienevät nuo nahkarukkaset (niistä en luovu missään olosuhteissa, muuten saan heittää hyvästit kämmenselkien iholle). Pääasia kuitenkin on, että pysyin lämpimänä, oloni oli mukava ja jaksoin tallustella kilometritolkulla Tallinnan katuja, museoiden käytäviä ja kauppojen hyllyvälejä. Eikä mukaan tarvinnut ottaa hervotonta kassillista erilaisia vaatteita, kenkiä ja asusteita.

Mukaan pakkasin:
Filippa K:n mustan merinovillatakin
ChillNorwayn harmaan villatakin
Mustat farkut (vaaleansiniset ostin paikan päällä)
Niken trikoot olohousuiksi
4 t-paitaa/toppia (yksi jokaiselle päivälle ja yksi ylimääräinen kaiken varalta)
Biletoppi (tässä iässä yksi ilta baarissa on aivan riittävästi)
Filippa K:n trikoomekko
Vaaleanpuna-musta flanellipaita
Prätkäbootsit
Korolliset nilkkurit

Ynnä tietenkin sopiva määrä alusvaatteita, sukkahousuja ja yöpuku. Osa vaatteista oli ylläni jo lähtiessä, joten kaikki mahtuivat mukavasti Haglöfsin medium-kokoiseen päiväreppuun.
Yritän pitää tämän postauksen mielessä seuraaville reissuille valmistautuessa, vähemmälläkin siis pärjää!

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tampereen tuliaisia osa III

Hayn Kaleido-vateja ostin Tampereelta kaksi. Tämä vaaleanharmaa on kokoa S ja palvelee lempikorujen (ja nähtävästi muutaman kissankarvankin) säilytyspaikkana. Näin ne ovat näppärästi esillä, kun on kiirelähtö, kuten mulla aina on.
Vadin väri on kauniin harmaa, joka taittaa aavistuksen verran minttuun. Tykkään!

Tinttu ♥ Tallinna

Täällä Jyväskylässä taivaalta ryöppyää räntää. Oikein sopiva hetki palata viimeviikkoisen Tallinnan-reissun aurinkoisiin ja keväisiin tunnelmiin:




Rakastan Tallinnaa. Kaupunki osaa yllättää aina. Parasta Tallinnassa on kävely kaupungilla, vana linnan kapeilla kujilla, liikekeskustan modernien lasipalatsien välissä, merenrantaa myötäilevällä hiekkatiellä ja ihmetellä vanhan ja uuden, ränsistyneen ja loistokkaan, ruman ja kauniin kiehtovaa yhdistelmää.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Siksak-sohvatyyny

Uudesta matosta inspiroituneena tartuin puikkoihin ja neuloin pikapikaa siksak-kuvioisen tyynynpäällisen. Alunperin kuvio oli liian kapea, joten neuloin vielä reunoihin ainaoikeaa. Tyynynpäällisestä tuli kuitenkin aika kiva. Työhön käytin kuutisen kerää Dropsin Paris-puuvillalankaa, malli on sovellettu jostakin huivin ohjeesta.
Tänään valoa on aika heikonlaisesti, joten kuvista tuli todella suttuisia (mun esihistoriallisella kamerallani ei ihmeitä tehdä). Ehkäpä tästä kuitenkin jotain selvää saa:

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Olohuoneen uusi matto!

Vihdoin, vihdoin se on täällä!
Nimittäin Linie Designin Asko Mixed -matto, jonka tilasin jo ennen joulua. Tallinnan reissuni aikana se oli saapunut postiin, ja kotiinpaluu oli erityisen riemukas, kun sain heti levittää uuden maton olohuoneen lattialle (olin ennen matkalle lähtöä toiveikkaana vienyt vanhan maton pois ja pessyt parketin paraatikuntoon, joten uutukainen ihanuus oli kahta kivempi asetella paikoilleen)!


Pitihän maton kaveriksi saada muutama mätsäävä tyynykin. Kuvissa näkyvät ovat Annon kevätmallistosta, ja hetki sitten sain valmiiksi neulotun version. Yritän ikuistaa sen huomenna kun valoakin on enemmän.