tiistai 3. joulukuuta 2013

Maanantai-illan tunnelmaa

Tänä iltana maisteltiin joulukuun ensimmäiset glögit, tähtitortut ja piparkakut.






sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Asupaloja

Oltiin juhlimassa 9-vuotiasta kummipoikaa. Vaatekaapista valikoin ylleni tänään ihan muuta kuin synkkää mustaa, elämmehän jo joulukuuta!


Syksyn tummuudessa kokonaan paitsioon jäänyt neuletakki on Odd Mollyn ja saa aina hyvälle tuulelle - sitruunankeltaisella on sellainen vaikutus. Pitsipaita on niin ikään Mollya. Söpön pöllökorun sain isosiskolta, se on peräisin Joensuun taitokorttelista. Ranteessa kimmeltää Hultquistin nahkaremmi dimangeineen. Lemppareita kaikki, sellaisia hyvän mielen paloja.
Ihanaa, valkoista joulukuuta!

lauantai 30. marraskuuta 2013

Valkeus tuli ruokailuvälikköön

Eilen illalla ystävän kanssa kaupungilla kierrellessäni tein muutaman löydön Marimekon palalaatikosta. Isot kivet-kangasta oli melkein kolmen metrin siivu, ja Ananastakin sen verran, että siitä tuli oikein kiva kaitaliina. Isot kivet päätyivät ikkunaverhoksi, vaikka ensin ajattelin tehdä kankaasta pöytäliinan. 
Innostuin löydöistäni niin, että ompelukone lauloi (tai oikeammin tulitti, sillä rakkineeni kuulostaa enemmän konekiväärikeskitykseltä) jo samana iltana ja sain uudet aarteeni paikoilleen.



Tilan ilme muuttui heti valoisammaksi ja enemmän meidän tyyliseksemme. Vielä kun tuon seinän maalaan, niin...

P. S. Meillä harvemmin saa kotikuvia otettua ilman karvaisia assistentteja!

torstai 28. marraskuuta 2013

Amerikkalainen juustokakku

Heipsan!
Tänään on Thnaksgiving, ja sen kunniaksi ajattelin jakaa herkullisen amerikkalaisen juustokakun ohjeen. Alkuperästä minulla ei ole mitään muistikuvaa, ja olen vähän muokannutkin sitä itse:

Pohja:
200 g LU Bastogne-keksejä
100 g voita

Sulata voi mikrossa ja murskaa keksit. Sekoita keksimurska ja voi keskenään ja taputtele voidellun vuoan pohjalle.

Täyte:
400 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
200 g creme fraichea
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3-4 munaa
1 limen mehu

Sekoita keskenään huolellisesti kaikki muut täytteen aineet paitsi munat. Lisää sitten munat yksitellen samalla sekoittaen. Kaada tökötti keksipohjan päälle ja paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Jos täyte alkaa rusehtaa paistamisen aikana, peitä vuoka foliolla. Jäähdytä kakkua tunti huoneenlämmössä ja anna vetäytyä kylmässä ainakin 12 tuntia, mielellään vuorokauden ajan. 
Kakun kanssa maistuvat erityisesti vadelmat!



maanantai 25. marraskuuta 2013

Valoa marraskuuhun

Sain viimein tehtyä päätöksen keinutuolinurkan valaisimesta, ja suuntasin Sisustus Iloon hakemaan Design House Stockholmin Block Minin. Palvelu oli todella ystävällistä, ei tätä liikettä turhaan jyväskyläläisissä sisustusblogeissa turhaan ole hehkutettu!

Olin alunperin ajatellut ostaa isomman Blockin, mutta nähtyäni sen liikkeessä tulin toisiin ajatuksiin: se vaikutti tulevalle paikalleen turhan suurelta ja hallitsevalta. Valitsin siis Minin ja kotona totesin koon olevan juuri sopiva. Muutenkin Block sopii kotimme sisustukseen muotokielellään. 
Nappihankinta, sanoisin.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Uashmama

Viime aikoina blogeissa on alkanut näkyä Uashmaman paperipusseja. Pusseissa voi säilytellä kaikenlaista hedelmistä pikkusälään. Kylppäri kaipaa säilytysastiaa sekalaiselle joskin tarpeelliselle pikkutavaralle, ja harkitsin aiemmin posliinista rasiaa. Säilytysastia kuitenkin sijoitettaisiin avattavan pyykkijakkaran päälle, joten tulin siihen tulokseen, ettei sellaiseen paikkaan kannata varmaankaan laittaa mitään särkyvää. 
Mahtaisivatkohan selluloosasta valmistetut Uashmaman pussukat toimia kosteassa tilassa?
Nämä pussit ovat käteviä myös siksi, että ne on helppo taitella varastoon silloin, kun niitä ei tarvita. Todella toivottu ominaisuus meille, jotka asumme pienessä asunnossa!

Kuvat pihistin Seitashopista. Olen nakkaamassa sinne joka tapauksessa tilausta eräästä pitkään kaivatusta jutusta lähipäivinä, ja pussukat kulkeutuisivat näppärästi samassa paketissa. Kysymys kuuluukin: kestävätkö pussit kosteutta?

torstai 21. marraskuuta 2013

Fiilistellään joulua

Blogeihin on jo ilmaantunut paljon jouluaiheisia postauksia, ja minäkin haluan liittyä kuoroon! Ehkä syynä on tämänpäiväinen lumisade, joka sai minut katselemaan kuvia viime vuodelta. Meillä joulu 2012 näytti tällaiselta:



Emme omista suurta määrää joulurekvisiittaa, enkä ajatellut hankkia mitään uutta tänäkään vuonna. Kuusenkoristeet ovat lahjaksi saatuja, askarreltuja, matkoilta hankittuja tai muuten vaan vanhoja. En ole krääsän ystävä ollenkaan, joten koristelut jäänevät tänäkin vuonna minimiin. Kuusi hankitaan tottakai, pöytään levitetään miehen kummitädin kutoma pellavaliina, ja huoneisiin sytytellään tavallista enemmän kynttilöitä. Minulle myös tuoksut tuovat joulun: uunissa paistuvat joululaatikot, itse leivotut piparkakut, glühwein, appelsiinit ja joulutortut. Joulussa parasta on läheisten seura ja yhdessä vietetty aika, pienet perinteet ja rauhoittuminen.