sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Eteinen vaiheessa

Kuten sanottua, eteinen on huoneistamme keskeneräisin. Kaikki osaset ovat kylläkin hankittuina, mutta viimeiset palat eli peili ja juliste odottavat ripustamista. Ja juliste kehyksiä. 
Hiljaa hyvä tulee, on sisustusmottoni. Ja olisin toki voinut siirtää takin ja laukut omille paikoilleen ennen kuvien ottoa, mutta onpahan autenttinen näkymä :)

Uusi lempiväri

Tänä syksynä omaan pukeutumiseen on hiipinyt uusi suosikki vanhojen lempivärieni harmaan ja mustan rinnalle: viininpunainen! J. Lindebergin lämpimän burgundyn sävyinen neule on yksi eniten käyttämistäni vaatekappaleista viime aikoina. 


Huomasinkin, että urheiluasuja lukuunottamatta puen ylleni joka päivä jotain viininpunaista, oli se sitten neule, huivi tai tennarit. Piristävää vaihtelua!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Letkeä lauantai ja erään haaveen toteutuminen

Tänään oma koti ja varsinkin sohvannurkka ovat ne parhaat paikat. Kotiuduin eilen reissusta, siivosin koko illan ja kävin jolkottamassa miehen kanssa lyhyen 
6 km:n juoksulenkin. 
Nyt on ihanaa nauttia puhtaasta kodista, neulomisesta, rentoilusta ynnä eräästä uudesta ihanuudesta:
Hayn Tray löytyi yllättäen kotimatkalla Pellon Seita Shopista. 
Trayn ostaminen on ollut suunnitelmissa jo pitemmän aikaa (ts. kuolasin periaatteessa päivittäin erinäisissä nettikaupoissa ja blogeissa, mutta ostamista hannasin koska en ollut nähnyt pöytää livenä missään), ja nyt kun lähestulkoon kompastuin siihen ostopäätöstä ei ollut vaikea tehdä. Pöytä passasi sille kaavaillulle paikalle eteiseen kuin nakutettuna, ja huone sai ihan uutta ilmettä ja ryhtiä!

Kävelylenkki on tältä päivältä tehtynä, joten nyt taidan keittää teetä, kopata kissat kainaloon ja haudata itseni sohvannurkkaan. Pari leffaakin on vuokrattuna ja piccolopullo skumppaa kylmässä!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tornionjokilaaksoa etelään

Eilinen kotimatka taittui kauniissa säässä. Tornionjokilaakso on joka kerta yhtä upea!





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lapissa sataa

Koko päivän on satanut vettä tihuuttamalla ja välillä ihan kunnolla ropisten, joten aamupäivän luontoretken jälkeen ei ole tehnyt mieli reippailla.

Päivä kuluikin mukavasti shoppailun ja käsitöiden merkeissä. Huomenna lähdetäänkin jo ajamaan kohti kotia ja Keski-Suomea. Miten viikko voikaan mennä niin nopeasti?

Köökkisuunnitelmia

Meillä on 1970-luvulla rakennetun kerrostaloasuntomme ahtaassa keittiössä kaikki kutakuinkin alkuperäisessä kunnossa. Pyörittelimme alkuun ideaa kunnon keittiöremontista, mutta koska muutaman vuoden sisällä meidän olisi tarkoitus muuttaa, päädyimme tekemään vain pienen ehostuksen. Ehostuksen myötä toiveissa olisi saada köökkiä myös hieman käytännöllisemmäksi.
Nyt ollaan ideointivaiheessa. Tarkoitus olisi pinnoittaa kaapit uudelleen, asentaa uudet vetimet, vaihtaa työtasot ja maalata välitason kaakelit. Myös ruokahuoneen seinä maalataan tai tapetoidaan.
Hain inspistä Sköna Hemin sivuilta:
 Meillä on köökissä kaunis tammiparketti, jonka kanssa valkoinen näyttää hyvältä. Valkoinen tuleekin edelleen olemaan kaapinovien värinä, ehkäpä  hieman kiiltävänä? Työtason materiaalia ja sävyä emme vielä ole päättäneet. Puu? Musta? Marmori?
 Ilmassa on myös mietiskelyä avohyllyistä. 
Vetimet vai ei vetimiä?
 Tehostevärit? Keltainen näyttäisi upealta puupintojen, mustan ja valkoisen rinnalla.
Pohdittavaa siis riittää. Ja miljoonia ihania ideoita tulee vastaan sisustusblogeissa ja -lehdissä päivittäin. Onneksi ei ole kiire.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Aktiivilomailua

Heti aamupäivällä lähdettiin Särestöniemeen, Reidar Särestöniemen taiteilijakotiin.
Pakkasyön (-9) jälkeen auringon ollessa jo korkealla maassa oli kuuraa. 

 Taiteilijakoti on käymisen arvoinen paikka: vaihtuva näyttely, ateljee ja rakennusten omaperäinen arkkitehtuuri sekä peräpohjalainen perinnemiljöö viehättävät joka kerta.




Kaukoselta tullessa ajoimme Kittilän ja Ylläsjärven kautta. Päivä oli upean aurinkoinen ja katseltavaa luonnollisesti riitti. Kittilästä löysin nahkanyöriä hyvin edullisesti erääseen käsityöjuttuun liittyen :)
Iltapäivän kääntyessä illaksi oli vielä iltalenkin aika: kiersimme Äkäslompololla Hillapolun ja saimme jälleen ihastella tunturimaisemaa, tällä kertaa auringon laskiessa.