sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Viikonloppuna oltiin ihan rennosti. Ihasteltiin saamiamme joululahjoja, syötiin vaihteeksi muutakin kuin jouluruokien rippeitä, lenkkeiltiin juosten ja kävellen miten mun selkärukka antoi myöten, luettiin uusia kirjoja, treenattiin salilla ja saunottiin. Muun muassa.
Tein tänään ihan hervottoman hyvää munakoisovuokaa oopperalaulaja Reetta Ristimäen ohjeella, jonka bongasin täältä, ja oliivikoristellun leivän paistoin Emilian neuvojen mukaan.
Munakoisovuokaa kokeilin ensimmäistä kertaa, ja olin vähän skeptinen sen onnistumisesta, varsinkin kun unohdin paistaa munakoisot itkettämisen jälkeen pannulla. Länttäsin ne vain soosin ja fetan kanssa kerroksiksi. Ihan turhaan hermoilin, vuoasta tuli maukasta näinkin!
Leivistä puolestaan tuli sunnuntai-iltojen suosikki välittömästi, kun löysin ohjeen Emilian blogista - maistuvat erityisen hyvältä kamomillateen kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti