maanantai 8. kesäkuuta 2015

Uudessa kodissa

Ei meidän näin pian ollut tarkoitus uutta kotia ostaa. Vaan vihreä puutalo kolahti kerralla, ja se oli sitten menoa. Reilu viikko takaperin kannoimme tavaramme sisään ja aloimme pyöritellä huonekaluja. Pikkuhiljaa pahvilaatikkotivoli alkaa olla ohi ja kamppeet löytää paikkansa.
Muutamia hankintojakin on pitänyt tehdä, kas kun kerrostalokolmiossa oikein sopivasti majailleet huonekalut eivät tahtoneet uusiin neliöihin ihan riittää. Uutena olemme ostaneet vain yhden kattolampun ja Ikean maton, kaiken muun olemme hommanneet kierrätettynä tai peräti lahjoitettuna.
Askon 50-luvun lepotuolit löytyivät Tori.fistä paikallisen artesaaniopiskelijan kauniiksi kunnostamina hyvin edullisesti. Valkoinan pöytä ja punainen pullo ovat kirpparilöytöjä, valkomusta matto on peräisin lapsuudenkodistani.
 Paperipallot ovat viikonlopun tupareiden jäljiltä vielä roikkumassa siellä täällä, ne olisi tarkoitus siivota varastoon kunhan viitsin kiipeillä.
Patinoitunut kiikkutuoli oli oranssi entisessä kodissamme, mutta nyt halusin kunnostaa sen ja maalasin keinuvanhuksen samalla mustaksi.

Mauno Annikki ja Saimi haettiin vanhempieni luota toissailtana ja kissireppanat olivat aika ihmeissään, kun vieraasta paikasta löytyi tuttuja tavaroita. Saimi meni hetkeksi paniikkiin ja alkoi läähättää, pieni raasu. Misset seuraavat meitä edelleen tiiviisti mutta alkavat hiljalleen tottua uuteen ympäristöön ja muutama mieluinen torkkupaikkakin on jo löytynyt.

Muutto sujui mallikkaasti, koska meillä oli reipasta väkeä auttamassa. Kiitos siis teille, rakkaat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti