keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Köökkisuunnitelmia

Meillä on 1970-luvulla rakennetun kerrostaloasuntomme ahtaassa keittiössä kaikki kutakuinkin alkuperäisessä kunnossa. Pyörittelimme alkuun ideaa kunnon keittiöremontista, mutta koska muutaman vuoden sisällä meidän olisi tarkoitus muuttaa, päädyimme tekemään vain pienen ehostuksen. Ehostuksen myötä toiveissa olisi saada köökkiä myös hieman käytännöllisemmäksi.
Nyt ollaan ideointivaiheessa. Tarkoitus olisi pinnoittaa kaapit uudelleen, asentaa uudet vetimet, vaihtaa työtasot ja maalata välitason kaakelit. Myös ruokahuoneen seinä maalataan tai tapetoidaan.
Hain inspistä Sköna Hemin sivuilta:
 Meillä on köökissä kaunis tammiparketti, jonka kanssa valkoinen näyttää hyvältä. Valkoinen tuleekin edelleen olemaan kaapinovien värinä, ehkäpä  hieman kiiltävänä? Työtason materiaalia ja sävyä emme vielä ole päättäneet. Puu? Musta? Marmori?
 Ilmassa on myös mietiskelyä avohyllyistä. 
Vetimet vai ei vetimiä?
 Tehostevärit? Keltainen näyttäisi upealta puupintojen, mustan ja valkoisen rinnalla.
Pohdittavaa siis riittää. Ja miljoonia ihania ideoita tulee vastaan sisustusblogeissa ja -lehdissä päivittäin. Onneksi ei ole kiire.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin keittiön pieni pintaremontti menossa. Vaihdetaan uudet yläkaapit yms. Laitettiin välitilan kaakeleiden päälle valkoinen lasi. Ei tarvinnut purkaa kaakeleita alta. Lasi on helppohoitoinen, siisti eikä vanhat kaakelit näy läpi. Ihastuttiin välitilalasiin tyttären asunnossa.

    VastaaPoista
  2. Hei, lasi kuulostaa hyvältä! Pitääpä tutkia sitä vaihtoehtoa tarkemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä meidän inspiraation lähde:
      http://divaaniblogit.fi/charandthecity/2013/05/16/kevat-saapui-avokeittioon/
      Tässä lasi tosin on kirkasta lasia, kun on laitettu valkoisen seinän päälle.
      Meidän lasi on taustalta valkoineen ja läpinäkymätön. Tilattiin täältä:
      http://www.ita-helsinginlasi.fi/lasit_ja_tarvikkeet4.html
      Vaikka ostopaikka ei teille liene ideaali, niin katso värivalkoima kohdasta "Keittiölasitus", edelleen tekstissä "RAL-värikartan sävyt".
      Lasin pintahan siis on ihan lasinen, tausta on maalattu. Ko liikkeessä lasit leikataan jotain 6 x 5 m aihioista, joten kokorajoitukset on aika vapaat. Lasiin leikataan niin haluttaessa aukot esim. sähkökatkaisijoille, pistorasioille yms. (nostavat hintaa). Muistaakseni laseja on ainakin 4 mm ja 6 mm paksuina (mitä isompi pinta, sitä paksumpi lasi). Lasit pysyvät kaakelipinnassa kaksipuoleisella teipillä kiinni, joten itseasentaminenkin on helppoa. Reunoihin silikoni ja valmista!
      Anteeksi intoiluni. Oleni nähnyt myös kaakelimaalilla maalattuja kaakeleita ja ne on olleet hyvän näköisiä. Näissäkin aineissa on kuulema tapahtunut kehitystä ja maalit oikeasti pysyvät kaakelissa kiinni. Ei ollenkaan huono vaihtoehto.

      Poista
  3. Hih, ehdinkin jo tässä välissä käydä Charin blogissa katsomassa :) Kuvia katseltuani ja googleteltuani alan vakuuttua siitä, että lasinen välitila on keittiöömme tulossa! Kiitos! Ilman intoiluasi en varmaan olisi ehkä tullut ajatelleeksi että lasi voisi sopia meidän keittiöömme :)

    VastaaPoista